Martin "Metalgod" Ross

Bristolin lahdessa on viisi jokea, jonne Tyynen Valtameren viisi lohilajia nousevat kutemaan. Joet ovat Naknek, Nushigak, Kvejaq, Egigik ja Togigik ja lohet chinook (kuningaslohi), sockeye (punalohi), chum (koiralohi), coho (hopealohi) ja humpey (kyttyräselkälohi). Liiketaloudellisesti ehdottomasti kannattavinta on punalohen kalastaminen, jonka sesonki kestää kolmesta neljään viikkoa yleensä heinäkuussa. Tuolloin lahdelle tulee parituhatta kalamiestä, jotka suurelta osin ovat norjalaisten, italialaisten ja kroaattien jälkeläisiä. 

Bristol Bay. Sketch: Marco Casagrande, 2006.

Kalastamisen raskautta ei ole helppo kuvailla, eikä siitä Bristolin lahdella puhuta. Näin on aina ollut. Vielä viisikymmentäluvulla koko sesonki hoidettiin purjealuksin kaksimiehisillä miehistöillä. Joka vuosi miehiä hukkui useita, eikä hyvällä kalamiehellä ollut kymmentä sormea. Vieläkin oli kummallisena tapana kiinnittää irti ruhjoutunut sormi roikkumaan remmillä kaulaan. Vieläkin joka vuosi aaltoihin painui muutama mies. 

Kun sesonki avataan saatetaan kalaa pyytää vuorokaudessa 22 tuntia, jonka jälkeen saalis kuljetetaan keräilyalukselle. Sitten kalastetaan 22 tuntia lisää. Periaatteessa laivat pyrkivät pitämään yhden miehen unessa, mutta kovalla merenkäynnillä tai kalaa tullessa paljon ei kukaan nuku. Näin saattaa kulua viisikin päivää. Väsymyksestä ja ruumiillisesta voipumisesta johtuen ovat onnettomuudet ikävän tavallisia. Joka viides miehistön jäsen lopettaa sesonkinsa joko vammautuneena tai heittää muutoin hanskat tiskiin – karkaa. 

Mecca ja Medina olivat Nushigak –joen suistossa ja kalaa tuli hyvin. Kummassakin aluksessa oli valvottu pitkään ja Meccalla oli ollut kaikenlaisia koettelemuksia matkassa. Moottori oli temppuillut, samoin ohjaus. Hydrauliikkaöljy ei jostain syystä pitänyt painetta ohjauksessa ja turkkilainen joutui pitämään yhtä miestä alituisesti lisäämässä öljyä. Dieselfiltterit täyttyivät vedestä ja niitä vaihdettiin pari kertaa vuorokaudessa. Tämän lisäksi piti kalastaa ja yrittää tehdä ruokaa. Verkot repeilivät ja niitä piti korjata. Meccalla ei nukuttu, Medinalla säätäjä sen sijaan saattoi pitää yhtä miestä punkassa. Kun kalan tulo väheni, näki tietäjä jälleen uuden unen ja taas olivat verkot täynnä. 

Säätäjällä oli Medinallaan tietysti tuplakoneet ja generaattorit. GPS –navigaattoreita oli jopa kolme: yksi ruorin luona sisällä, toinen ulkona ylhäällä sillalla ja kolmas verkkorummun hydrauliikkakäyttimien luona paapuurin puolella ahterissa. Mekaaninen kahdentaminen oli toki paikallaan merenkulussa turvallisuussyistä, mutta kun tupakansytyttimiä ja vuorovesikirjoja alkoi ilmestyä laivan nurkkiin pareittain, puuttui tietäjä säätäjän touhuihin. Kaikella on rajansa. Ääretön kahdentaminen, eli äärettömyys, ei kuulu kalastukseen. 

Heinäkuisena aamuyönä turkkilainen ajoi Meccan keräilyaluksen viereen ja valmistauduttiin nostamaan kaloja ruumasta. Kenraali oli ohjannut nosturin koukun valmiiksi yhteen kalaruumista valmiiksi kiinnitettäväksi kaloista pulleaan rahtisäkkiin. Seppä huolehti itse säkkien kiinnittämisestä koukkuun kenraalin pidellessä raskasta koukkua heilumasta merenkäynnin mukana. Seppä oli hyvin väsynyt, eikä muutoinkaa ruumiinmuotojensa puolesta mikään balettitanssija. Hän horjahti kannella ja tippui kalaruumaan ja jäi roikkumaan takapuolestaan nosturin koukkuun, joka uppoutui kolmisen tuumaa oikeaan pakaraan sentin päähän peräaukosta. Seppä roikkui siinä kaikella ruumiin painollaan ja karjui tuskasta. Puutarhuri juoksi paikalle ja repi sepän kannelle. Kenraali tuijotti lamaantuneena onnettomuutta ja päivitteli kohtaloa: ”Miksen pitänyt parempaa rotia!” Puutarhuri veti koukun sepän takamuksesta ja riisui tämän kalastushaalarit. Peräpuolta tuijotettiin työvalojen loisteessa sepän veren sekoittuessa alumiinikannella lohen vereen, limaan, kiduksen kappaleisiin ja mätiin. Turkkilainen aisti kaiken tapahtuvan, eikä vaivautunut tulemaan kannelle.

Keräilyaluksella ei ollut morfiinia ja seppä joutui selviämään vahvoilla pillereillä. Oli laskuvesi ja ennenkuin Mecca voitaisiin purjehtia Dillinghamin satamaan täytyisi odottaa viisi tuntia. Seppä makasi laivan sisätiloissa vatsallaan ja hoki kummia:

”Jatkakaa soutamista. Soutamista ei saa lopettaa.”

Tämän lisäksi hän selvitti jotain maihinnoususta, berserkkien käyttämisestä iskujoukkona sekä aaltojen väristä ja kulmasta. Välillä hän vaipui unenomaiseen horrokseen ja sitten taas hymyili eufoorisena kertoen olevansa onnellinen siitä, että sai jatkaa esi-isiensä töitä.

”Tämä on minun vereni, teidän edestänne annettu. Lisää verta kannelle, ei saa lopettaa soutamista! Oma vereni on siellä lohen vereen sekoittuneena.”

Seppä saatiin Dillinghamin satamaan, jossa jo tulehtunut haava puhdistettiin ja seppään ruiskutettiin antibiootteja. Peppureikään pistettiin letku, jolla se kuivatti itseän. Lääkäri totesi, ettei koukku ollut pukaissut peräsuolta. Sairaalasta päästyään seppä vaati päästä takaisin alukselle jatkaakseen kalastamista. Turkkilainen sanoi, että hän saisi jäädä lepäämään ja tervehtymään. Seppä nousi kuitenkin laivaan ja kenraali hoki, että kaikki tämä oli hänen syytään - hänen olisi pitänyt paremmin varmistaa nosturin koukku. Kenraalia ei voinut kuitenkaan tapahtuneesta syyttää, kuten ei myöskään seppää. Onnettomuus vain sattui.

Mecca palasi Nushigakiin ja jatkoi kalastamista. Seppä liikkui kömpelösti kannella puutarhurin huolehtiessa nopeammista liikkeistä. Kenraali alkoi olla jo aika kelvottomassa kunnossa ja puheli taukoamatta itsekseen. Seuraavana päivänä seppä kelasi kipulääkkeiden huumaamana vahingossa puutarhurin kalaverkon hydrauliikkarumpuun ja tämän oikean puolen kylkiluut murtuivat. Puutarhuri ei maininnut asiasta ja jatkoi tuskissaan töitä. Välillä hän lamaantui kivusta täysin ja piiloutui jonnekin laivan nurkkaan potemaan rustojaan, muka verkkoja paikkailemaan. 

Parin päivän päästä ja jälleen yöllä Meccaa kiinnitettiin keräilyalukseen, kun kömpelösti liikkuva seppä putosi alusten väliin ja hänen polvensa mursaantui laivojen puristuksessa. Jälleen vietiin seppä sairaalaan ja samalla matkalla myös kenraali sekosi lopullisesti. Hänellä laukesi jokin paranoidin jakomielitaudin tapainen, eikä kenraalista enää ollut kalamieheksi. Hän oli nyt oikeasti hullu, eikä se ollut hauskaa. Myöskin seppä pidettiin sairaalassa. Kenraali vietiin lepoon Dillinghamin sairaalan ns. antenniosastolle, joka olikin jo täynnä kalamiehiä kaikenlaisine juttuineen. Antenniosasto avattiin aina joka kesä loppuunpalaneille kalastajille. Seppä nilkutti pakaraa ja polveaan pidellen lähimpään kapakkaan, jossa ilmaista kaljaa riittikin aina polven leikkaukseen asti. 

Puutarhuri ja turkkilainen katselivat toisiaan hiljaisina Meccalla. Turkkilainen ei halunnut pyytää puutarhuria jatkamaan kalastusta yksikseen kanssaan, mutta tiesi myöskin, että kalastusta ei saisi juuri mistään hinnasta lopettaa.

”Jatketaan soutamista”, puutarhuri sanoi ja katsoi päättäväisenä turkkilaiseen. 

Turkkilainen käynnisti koneet, puutarhuri irroitti köydet ja Mecca purjehti Kvejaq –joelle. Tietäjä oli nähnyt unen, jonka oli selostanut VHF –radiolla turkkilaiselle ja paikkana olisi kahden vedenalaisen hiekkaharjun välinen vajouma. Siirtyminen Kvejaqiin kesti kymmenisen tuntia, jonka aikana sää yltyi melko pahaksi. Lailliset 150 syltä verkkoja kuitenkin laskettiin ja välittömästi alkoi korkkilinja kuohua kuin konekiväärillä ammuttaessa. Vajouma oli täynnä lohia. 

Puolen tunnin verkkojen uittamisen jälkeen turkkilainen sanoi, että on parasta nostaa verkot ylös. Myrskytuuli puhalsi 65 mailia tunnissa ja kalaa olisi verkoissa paljon. Verkkoja yritettiin kelata hydrauliikkarumppun, mutta tämä ei onnistunut. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin repiä verkot käsin alukselle perärummun yli. Ennenvanhaan näin kalastettiin aina, ei tosin näin pahalla kelillä. 

Turkkilainen pukeutui sadevarusteisiin ja tuli kannelle. Alkoi hyvin raskas urakka. Verkko oli täynnä suuria lohia ja suuret vihreät aallot löivät Meccan ylitse. Puutarhuri ja turkkilainen pitivät kiinni verkosta keikilla voimillaan ollakseen huuhtoutumatta mereen ja aina aaltojen välissä vetivät lisää verkkoa kaloineen kannelle. Kelluva ajoverkko koostui kolmesta 50 sylen sakkelista ja kun ensimmäinen oli saatu laivaan aikoi puutarhuri huudahtaa jotain iloista turkkilaiselle vain huomatakseen, että tällä oli täysi työ pysyä tajuissaan. Kalamyrkytys iski turkkilaiseen kaikella voimallaan ja mies oli tuskaa täynnä - hän tunsi elämän pyrkivän irtaantumaan ruumiistaan. Mitään puhumatta puutarhuri jatkoi verkon kauhomista kahden miehen lailla ja saikin lopulta koko 150 syltä peräkannelle, jossa kalaa riitti nyt perän täydeltä laitojen reunoille asti. Sitten hän auttoi turkkilaisen kulmastaan kalakasan päälle, johon tämän lyyhistyi haukkomaan henkeään. Alus oli kuitenkin nyt niin täynnä kalaa, että laivan ajaminen ja navigoiminen myrskyssä olisi merenkulussa suhteellisen kokemattomalle puutarhurille liikaa. Turkkilaisen olisi saatettava Mecca rantaan, muutoin tulisi noutaja. Yhtään muuta alusta ei ollut uskaltautunut Kvejaqiin tällä myrskyllä. 

Turkkilainen istuutui ohjaustuolilleen ja alkoi taituroimaan Meccaa kohti Naknek –jokea, jonne saavuttiin kuuden tunnin kivuliaan merimatkan jälkeen. Naknekin kylässä puutarhuri vei turkkilaisen paikalliseen sairaalaan, jonne hän jäi. Lääkäri kertoi kalastussesongin olevan turkkilaisen kohdalta ohi, tämä saisi olla kiitollinen, että on yhä hengissä. 

Puutarhuri lähti prosessointitehtaan toimistoon tapaamaan kiistäjää ja kertoi mitä oli tapahtunut. Kiistäjä tiesi jo. Oli kuunnellut radiota. Mecca päätettiin nostaa talviteloille ja puutarhuri jatkoi kalastamista kodiakilaisen kapteeniin kanssa Medinan ollessa edelleen täysimiehinen. Hän tunsi vahvasti, että on vain jatkettava soutamista. ”Miksi?”, hän kysyi kiistäjältäkin. 

”Mistä minä tiedän.”

Kiistäjän sesonki ei kaikista vastoikäymisistä huolimatta ollut heikko. Medina oli kalastanut yli kaksisataa tuhatta paunaa lohta ja Meccakin ennen lopettamistaan kahdeksankymmentätuhatta. Saaliista käärittiiin noin sadanviidenkymmenen tuhannen dollarin voitto, joka sijoitettiin orpokotijunaan sekä kahteen uuteen projektiin Intiassa.

Watzituya.